torstai 7. kesäkuuta 2012

Matkalla

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, niin lähden tällä viikolla Trans-Siperian junamatkalle halki Venäjän. Lähtiessäni Oslosta keskiviikkona olosuhteet eivät olleet ihan parhaat, koska sekä Oslon lentokentän vartiat että Finnairin teknikot olivat lakossa. Jonot turvatarkastukseen olivat melkoiset, mutta ainakin minun kentällä ollessa jonotusaika pystyttiin pitämään alle tunnissa. Paikalla oli myös uutistoimittajia, joten saatoin päästä vilahtamaan johonkin päivän uutiseen.





Lentokentän web-kamera osoittautui hyödylliseksi seuratessani tilanteen kehittymistä, ja kuulemma sieltä oli nähnyt hyvin keskiviikon ruuhkat. Onneksi Finnairin lakko ei lopulta vaikuttanut minun lentoihin, ja olin kaikkine jatkolentoineni jopa hieman etuajassa määränpäässäni Kuopiossa.


Nyt olen siis Suomessa muiden matkaan lähtevien luona viettämässä viimeistä yötä pehmeässä sängyssä ennen kiskojen kolinaa ja kanssamatkustajien kuorsausta. Tulin mukavuuden halussani hankkineeksi unimaskin, ja sen mukana tuli hauska tarra-arkki. Olisin tosin toivonut paria tyhjääkin tarraa omien viestien kirjoitteluun :)

1 kommentti:

  1. Reissusuunnitelmat kuulostavat aivan mahtavilta, hyvää matkaa!

    VastaaPoista