maanantai 13. helmikuuta 2012

Alkuhässäkkä

Nykyisen asunnon luovuttaminen, uuden asunnon etsiminen, ylimääräisen tavaran pois lahjoittaminen, uuden kielen opiskelu... Tehtävälista on pitkä, ja minulla se on vielä pidempi, kun mukaan lasketaan uuden yritystoiminnan käynnistäminen ja ulkomailla työskentelyyn liittyvän byrokratian selvittely.

Olen siis muuttamassa avomieheni mukana Osloon, mistä hän sai työkomennuspaikan 1-2 vuodeksi. Tavoitteenani on ensin perustaa tänne Suomeen oma yritys kuvittajana, ja tehdä sitten niitä töitä meidän uuden kodin työhuoneesta käsin. Köyhän taiteilijan arki kalliissa Oslossa pakottaa luoviin ratkaisuihin vapaa-ajan viettomahdollisuuksissa, joten tulen tutustumaan lähemmin esim. kirjaston valikoimaan ja kirpputoreihin.

Luvassa on myös valokuvia, uuden kulttuurin ihmettelyä ja ajankohtaisten tapahtumien uutisointia (kunhan ensin opin ymmärtämään norjankielisiä uutisotsikoita).

4 kommenttia:

  1. Oslo, kevät ja kirpputori (loppemarked) ovat aivan lyömätön yhdistelmä. Tavaraa löytyy ja tapahtumia on paljon.
    Hyvää muuttovalmistelua ja ystävänpäivää.

    VastaaPoista
  2. Näin, että tästä osoitteesta oli tultu blogiini ja päätin tulla vastavierailulle. Tervetuloa Norjaan! Itsensä työllistäminen kuulostaa hyvältä ajatukselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hienoa että tällainen blogiverkosto on olemassa, helpottaa varmasti uuteen kulttuuriin sopeutumista kun tietää vähän ennalta mitä muut ovat kokeneet :)

      Poista
  3. Heia ja tervehdys Lyngenistä :-)! Tervetuloa Norjaan ja hienoa, että kirjoitat blogia. Itselleni tämä "blogiperhe" on ollut verraton vertaistukiryhmä, kirjoitusten perusteella yksi jos toinenkin painii samanlaisten kysymysten äärellä.

    VastaaPoista